Ravintoaika

Muinaisihmiset olivat alunperin keräilijöitä ja metsästäjiä. Ravinto koostui lihasta, kalasta, juurista, pähkinöistä ja siemenistä - proteiinin ja rasvan lähteistä. Hiilihydraattien lähteitä, kasviksia, hedelmiä ja marjoja syötiin kausittain. Ei ollut kasvissyöjiä, lihansyöjiä tai muita erityisryhmiä. Oli vain ihmisiä jotka söivät mitä saivat. Ja he saivat hiilihydraatteja hyvin rajoitetusti marjoista, hedelmistä ja kasviksista - kausittain.

Kuva kertoo enemmän kuin kymmenet tuhannet tutkimukset.

Teollistuminen, sokeri ja THL:n synty muutti ihmisten ruokavalion vähärasvaiseksi, toisinsanoen luonnottomaksi vaihtoehdoksi. -70 ja -80 luvulta lähtien rasvattomuus valtasi ruokapöydät. Suurin osa ihmisistä ei edes muuta muista vaan kuvittelevat että aina on syöty rasvattomasti. Kuvitellaan, että koska elinikä on nykyisin paljon pidempi kuin muinaisihmisellä, se on ilman muuta rasvattoman ruokavalion ansiota. Tällaisiin johtopäätöksiin päädytään, kun asioita ei osata tutkia oikein ja ajatella analyyttisesti ja puolueettomasti.

On totta, että nykyihminen myös liikkuu huomattavasti vähemmän kuin esi-isämme, muttei se tarkoita ollenkaan sitä, että rasvaton ruokavalio kompensoisi liikunnan vähenemisen. Päinvastoin rasvattomuus jättää elimistön nälkäiseksi koska rasva puuttuu, eikä käynnistä niitä hormonitoimintoja jotka kertovat kylläisyydestä aivoille. Ihmiset syövät rasvattomasti mutta liikaa koska luulevat olevansa nälkäisiä. Tämä hiilihydraattitankkaus ja vähentynyt liikunta saavat ihmiset lihaviksi ja sairaiksi.

Tosiasiat kuitenkin ovat, että elinikä on pidentynyt parantuneen hygienian, elinolojen paranemisen ja terveydenhuollon sekä lääkkeiden huiman kehittymisen vuoksi, ei ruokavalion. Ruokavalion ansioksi voidaan lukea se, että vaikka ihmiset elävät esi-isiään merkittävästi pidempään, he ovat tuosta ajasta myös merkittävästi sairaampia koko elämänsä. Jäävuoren huippua ei ole vielä saavutettu. Rasvattomuus lisää lihavien ja diabeetikoiden määrää edelleen, eikä se tule nykyisillä suosituksilla muuttumaan lähivuosina.

Pelkästään kansantalouden kannalta onkin järkevämpää, että ihmiset palaavat juurilleen. Ruokavalion kuuluu koostua pääosin luonnollisten rasvojen ja proteiinien lähteistä. Tämä muutos yksin tulee pienentämään koko kansakunnan terveydenhuoltomenoja enemmän kuin mikään muu yksittäinen muutos. Sen rahan voisi sitten hyödyntää lähituotannon kehittämiseen ja markkinointiin, jolla voidaan merkittävästi pienentää ruokavaliosta aiheutuvan hiilijalanjäljen suuruutta. Suurin tekijä tässä on kuljettaminen. Lehmän tai sian pierut ei maailmaa tuhoa. Liikennepäästöt lihaa kuskatessa ovat suuremmat kuin kuorman elinikänä aiheuttamat pierupäästöt.