Tauon jälkeen

On ollut pitkä tauko blogiin kirjoittamisessa. Osaltaan se on johtunut bloggaajan laiskuudesta, toisaalta taas siitä että en ole ollut niin tarkkana oman karppaamiseni kanssa kuin aikaisemmin. En kuitenkaan ole totaalisesti palannut vanhaan malliin takaisin vaan olen kaikesta huolimatta pyrkinyt pitämään jonkinlaista tolkkua syömisien kanssa. Ainoastaan leipä on toisinaan tunkeutunut sotkemaan muuten kohtalaisen terveellisenä pysynyttä ruokavaliota.

Miksi näin. En todellakaan kyllästynyt, eikä ole pienintäkään aikomusta päästää asioita luisumaan huonoon suuntaan. Huomasin vain että toisinaan työttömällä ei ole kaapissa kuin kaurapuuroa. Sillä on joskus mentävä mitä on ja korjattava tilanne kun siihen on mahdollisuus. Hyvin olen silti voinut. Lääkkeittä olen edelleen pystynyt diabetekseni kanssa elämään. Siis jo yli kaksi vuotta ilman insuliinia ja metforemia.

Alkukesästä lähtien, kun kanttarellit ja vadelmat metsiin ilmestyivät, on siellä vietetty aikaa. Olen siitä perinteinen suomalainen mies, ettei liikunta oikein maistu ihan liikunnan vuoksi. Mutta silti jopa 12 tunnin päiviä olen metsässä viettänyt sienestäen ja vadelmia pakkaseen keräten. Enkä voi olla itseäni kehaisematta, saaliit ovat olleet kiitettäviä ja motivoineet.

Jossakin vaiheessa tuntui tekopyhältä ryhtyä kirjoittamaan karppaamisesta mutta nyt siihen voi taas ryhtyä puhtaalla omatunnolla. Pyrin siis jälleen kirjoittamaan tuttuun tapaan, kärkkäästi ja ajankohtaisista aiheeseen liittyvistä asioista.

Mutta ennen tätä kaikkea, haluan myös tätä kautta kiinnittää ihmisten huomion todella hankalaan ja törkeään ongelmaan joka meidän yhteiskunnassa piilee. Siitä on puhuttu niin kauan kuin muistan ja se on vaikeuttanut tuhansien ihmisten elämää mutta siitä huolimatta ei tunnu löytyvän tahoa joka pistäisi asian kuriin. Tästä syystä otetaan aihe esiin myös tässä blogissa. Toivon että ihmiset jakavat tätä viestiä ja pyrkivät kukin tahollaan vaikuttamaan asioiden paranemiseen tulevaisuudessa.

Tässä asiassa on kyse pienten lasten oikeuksista ja sosiaalitoimen  mielivaltaisuudesta sekä lapsen turvallisuutta ja oikeuksia, että etävanhemman asemaa kohtaan. Monet ovat varmasti lukeneet jo sosiaalisessa mediassa Tuomas Pellonperän kirjoituksia siitä miten häntä on syytetty  oman lapsen pahoinpitelystä, miten hänet on todettu syyttömäksi ja miten samainen sosiaalitoimi joka häntä on syyttänyt, ummistaa silmänsä ja todisteista riippumatta jättää täysin tutkimatta mitä lapselle tapahtuu äidin toimesta.

En ole vanhempien puolella, en kummankaan enkä kumpaakaan vastaan. Mielestäni sosiaalitoimen tuleekin toimia nopeasti kun lapsen turvallisuus on kyseenalaistettu. MUTTA SE EI SAA TOIMIA PUOLUEELLISESTI NIIN ETTÄ ETÄVANHEMPI ON AINA OLETETTAVASTI SE VÄÄRÄSSÄ OLEVA OSAPUOLI.

Tuomaksen tapauksessa on selvää että joku homevittuinen horoperse Eurajoen sosiaalitoimistossa on saanut päähänsä että isä on syypää kaikkeen eikä isän ilmoituksia joissa epäillään äidin pahoinpidelleen lasta, tarvitse edes tutkia, siitäkään huolimatta että isä on jo todettu tutkimuksissa syyttömäksi vastaaviin epäilyihin. Lapsi on joutunut väkivallan uhriksi, se on fakta koska isää on siitä syytetty. Kun isä todettiin syyttömäksi, minulle jäi kuitenkin avoimeksi kysymys. KUKA SE SITTEN OLI. Se ei tunnu lastensuojelua enää kiinnostavan kun se ei ollutkaan se jota automaattisesti epäiltiin ja syytettiin. Mitä vittua tällainen peli on. Tuskin niitä vaihtoehtoja on ihan tolkuttomasti jotka voivat viisi vuotiasta toistuvasti pahoinpidellä. Isän ilmoitus poliisille ei johtanut mihinkään koska tutkimukset lopetettiin kun lastenvalvoja oli poliisiin yhteydessä. Eikö tästä helvetin valtiosta löydy ketään joka olisi kiinnostunut selvittämään asian ennenkuin iltapäivälehdessä on otsikko uutisesta jossa selvitetään jälleen miksi lasta ei autettu ennen hautajaisia.

Tutustukaa tekin Tuomaksen kirjoituksiin facebookissa. Viimeinen kirjoitus on tässä: http://www.facebook.com/tuomas.pellonpera/posts/417421855041305