Sienijuttu

Kun usein puhutaan "superruoasta", joka minusta jo terminä kuulostaa niin idioottimaiselta kuin vain voi, herää heti mieleeni ruoka joka kerätään luonnosta. Puhdas, tuore ja teollisesti käsittelemätön. Myyntitykkien mielestä superruoka on jotakin ravintoarvoiltaan poikkeuksellisen erikoista ja terveellistä mutta mielestäni superruoka on puhdasta, luonnollista ja ravintoarvoiltaan tasapainoista. Marjat ja sienet. Se on todellista superruokaa.

Monelle tulee sienistä ensimmäiseksi mieleen haju. Äiti ryöppäsi sieniä ja koko kämppä suorastaan löyhkäsi kuvottavalta tuntikausia. Ei siis ihme että monella nousee niskakarvat pystyyn jo pelkästä sieni sanasta. Sana itsessään ei minua haittaa, päinvastoin. Mutta se haju tuntuu nenässä vieläkin vaikken ole joutunut sitä kymmeniin vuosiin enää haistelemaan.

Minäkin sienestän. Nautin metsässä liikkumisesta kun sillä on tarkoitus. Voin viettää metsässä täyden työpäivän vain kävellen ja sieniä etsien. En edes ryhdy arvioimaan sitä kilometrien määrää jonka siellä olen tänäkin kesänä jo kävellyt. Saalistakin on kertynyt jo vaikka myytäväksi asti.

Omaan saalisluottelooni kuuluu tosin vain muutamia sieniä. Kanttarelli, orakkaat, mustat torvisienet ja suppilovahverot. Siinäpä kiinnostukseni kohteet olivat ja menivät. Mustaa torvisientä käytän kuivattuna liharuokien mausteena, muut ovat taas monelle sienestäjällä tuttuja yhteisen tekijänsä perusteella. Ne ovat sellaisenaan valmiita käytettäväksi / syötäväksi. Ei tarvitse sitä keittämisen hajua haistella tuntikausia.

Sekä kanttarelleja että orakkaita olen löytänyt niin vaihtelevista maastoista etten ryhdy edes selittämään minkälaisessa metsässä niitä kasvaa. Tuntuu kasvavan ihan kaikenlaisissa metsissä, synkkää kuusimetsää lukuunottamatta - jossa taas orakkaita tuntuu esiintyvän. Silmät auki ja tarkkana saa olla, sen verran taitavasti kanttarelli osaa maahan kätkeytyä. Mutta kun löydät yhden, on niitä siellä enemmänkin. Ja usein siitä missä kanttarellit loppuvat, orakkaat ilmestyvät. Suppilovahveroidenkin pitäisi pikkuhiljaa ilmestyä, niitä vielä odottelen loppukesän saaliiksi.

Kaikille edellämainituille sienille yhteistä on paikkauskollisuus. Ne kasvavat vuodesta toiseen samoilla paikoilla. Kun on maastosta muutamankin kymmenen hyvää paikkaa itselleen kartoittanut, niitä kannattaa säännöllisesti käydä tarkistamassa.

Ettei sienestäminen menisi pelkäksi keräilyksi, näin tehdään Koltan kanttarelli/Orakas/suppilovahvero kastike. Valmistusaika alle 30 minuuttia.

n. 350g puhdistettuja sieniä.
ruokalusikallinen voita
sipuli
Pippuria
Yrttimaustetta
4dl kuohuKermaa

- Pilkotut sienet paistinpannuun, paistetaan välillä sekoittaen niin kauan että sienistä irtoava vesi on täysin haihtunut.
- Lisätään pannuun nokare voita ja pilkottu sipuli. Annetaan voin, sipulien ja sienien hetki maustua pannulla.
- Lisätään kerma pannuun. Miedolla lämmöllä keitetään kunnes kerma paksuuntuu sopivaksi, oman maun mukaan.
- Maustetaan pippurilla ja yrttiseoksella.

Erinomainen kastike mm. pihvin ja salaatin kera. Usko pois, tämä kastike ei edes tekovaiheessa haise/maistu siltä etovalta löyhkältä mikä jäi lapsuudesta mieleen.