Stevia II

Yleisön ja oman mielenkiinnon vuoksi stevia-testituloksiin lisättiin vielä täysin makeuttamattoman annoksen mittaukset. Hyvin samaan tulokseen päädyttiin tuon makeutusaineen kanssa. Pienet erot voivat johtua mittarin tarkkuudesta, elimistöstä tai jopa makeutusaineen pienestä vaikutuksesta insuliiniin - mene ja tiedä. Mutta ratkaisevaa on kuitenkin se että molemmat vaihtoehdot poikkeavat aika radikaalisti stevialla saaduista tuloksista.

Huolestuttavaksi näen tämän asian sen vuoksi, että minulla tuo stevian verensokeria laskeva vaikutus oli noin suurta, vaikka insuliinin pitäisi kohdallani tehota erityisen huonosti. Olenko siis parantunut insuliiniresistenssistä vai miksi se tehosi noinkin rajusti. Tämä testi pitäisi varmaan tehdä myös terveellä henkilöllä, että saisimme vertailupohjaa lisää. Omalla kohdallani ajattelin lähiaikoina testata asiaa uudelleen jokaisella vaihtoehdolla.

Palautteesta on tullut sellainen käsitys että olen ristiretkellä steviaa vastaan ja sitä on puolustettu hyvinkin voimakkaaseen sävyyn. Haluaisin tässä kohtaa hyvin ystävällisesti mainita, että minä en ole mitään enkä ketään vastaan... jos THL:ää ja koulukiusaamista ei lasketa mukaan.. Jos stevia kaikesta erinomaisuudestaa huolimatta osoittautuu mielestäni minulle sopimattomaksi vaihtoehdoksi juuri sen insuliiniin vaikuttamisen vuoksi, kuten nykytietämyksen valossa näyttää, tuon sen asian julki vaikkei se välttämättä kaikkia miellytä. Sitten kun saamme parempaa faktatietoa, olen kyllä valmis muuttamaan kantaani.

Stevia

Lupasin testata miten stevia vaikuttaa. Kyseessähän ei mikään tieteellinen testi ole mutta koetin kuitenkin parhaani mukaan poistaa haittavaikuttajia, että tulos olisi mahdollisimman steriili. Testasin siis vaikutusta kahtena eri päivänä, samaan aikaan ja samalla tavalla. Molempien aamujen ja sitä edeltävien 12 tunnin ateriointi oli sama, samoin ajankohdat. Mittausta aloittaessa lähtöarvokin oli sama.
 
Testauksessa käytin 2,5dl maitorahkaa (10%), 100g vadelmia ja makeutusainetta/steviaa. Eli tuo annos oli identtinen ainoana poikkeuksena käytetty makeutusaine. Annoksen ravintoarvot:
Hiilihydraattia 13,6g Proteiinia 23,5g ja Rasvaa 25,8g.

Kokemukseni mukaan tuo hiilihydraatti määrä nostaa minun verensokeria noin 2,5 yksikköä syöntiä seuraavan tunnin aikana ja kääntyy sitten laskuun. Vastaavia mittauksia samoilla hiilihydraattimäärillä olen tehnyt useita joten sitä taustaa silmällä pitäen odotin tietyn suuruisia tuloksia. Tiedossa oli etukäteen myös se, että stevia lisää insuliinin eritystä, mutta mitään aikaisempaa kokemusta siitä, miten se vaikuttaa verensokeriin, ei ollut.

Makeutusainetta käyttäen tulokset olivat hyvin tarkkaan odotetun kaltaiset. Stevialla makeutetun annoksen jälkeen mittaustulokset pistivät vähintäänkin miettimään. Taulukon arvot ovat siis muutos lähtöhetkestä.



Toisin kuin odotin tuon 14g hiilihydraattia vaikuttavan kokemusteni perusteella, stevia-annoksessa tulokset olivat merkittävästi poikkeavat. Mitä ilmeisimmin stevia siis todellakin lisää insuliinin tuotantoa ja tästä syystä nuo hiilihydraatit eivät juurikaan ehdi verenkierrossa seisoskelemaan. Insuliini pistää pikapikaa hiilihydraatit talteen - ja rasvasoluihinhan se päätyy odottelemaan käyttöä. Verensokeri laskikin jopa enemmän kuin mitä syödyistä hiilihydraateista aiheutuu nousua. Matalasta veresokerista kärsivä saa siis olla tosiaan varovainen steviaa käyttäessään.

Lukijoiden tulee myös huomioida että minulla ON diagnosoitu kakkostyypin diabetes ja insuliini tehoaa minulla erittäin heikosti vaikkakin karppaamalla pystyn elämään ihan täysin ilman lääkkeitä tai insuliinipistoksia. Joten näitä tuloksia ei kenenkään pidä kuvitella voitavan suoraan soveltaa omalle henkilökohtaiselle kohdalle. Ne ovat vain yksi esimerkki miten makeutusaineen ja stevian käyttö vaikuttaa eri tavalla yhden yksilön kohdalla, näin ei välttämättä tapahdu kaikille.

En odottanut ihan tällaisia tuloksia, enkä ole ollenkaan tyytyväinen siihen miten stevia vaikuttaa verensokeriin. Tietenkään kohtuuton nousu ei ole hyväksi, mutten tykkää yhtään tuosta stevian vakutuksesta insuliiniin. Toivon todella, että joku oikeasti varteenotettava taho tutkisi tätä asiaa oikein kunnolla.

Tässä vielä sama tulos pylväinä toteutettuna:



Jatko aiheesta Stevia

Juupas eipäs

Muutama päivä sitten juutuin töllön ääreen katselemaan mielenkintoista kinastelua "super"ruoka gurun ja virallisten suositusten äänitorven välillä. Molempia yhdisti vankka uskomus siitä että ovat itse täysin oikeassa ja toinen on totaalisen mettässä. Jäi vähän sellainen maku että suo siellä vetelä täällä. Näissä ravitsemus asioissa on vähän samanlainen meno kuin kaikessa muussakin äärikiihkoilussa, meno on perseestä ja tavikset kärsii seuraukset.

Niin paljon kuin haluaisinkin vain tyrmätä virallisia suosituksia ja kannustaa poikkiteloin asettunutta super-ruoka intoilijaa, on kuitenkin pakko todeta että en pysty. Kumpikin tuntui olevan sitä mieltä, että hänen näkemyksensä on se ainoa oikea totuus. Minä taas edelleenkin peräänkuulutan sitä, ettei yksi muotti nyt vaan toimi jokaisella.

Kumpi sitten oli oikeassa ja kumpi väärässä. Lyhyesti sanottuna molemmat. Molemmat olivat sekä oikeassa, että väärässä. Vastaus riippuu ihan siitä kuka kysymyksen esittää. Jollekkin se virallinen linja on hyvä, toimiva ja terveellinen mutta joku ihan toinen pääsee samaan lopputulokseen sen toisen hepun mallilla. Ainoa joka on oikeassa, on se joka tekee niinkuin omalla kohdalla on hyvä ja se selviää etsimällä omalle kropalle sopivin vaihtoehto. Se ei välttämättä ole kumpikaan ääripää vaan jotain sopivasti siitä väliltä.

Ainoa joka taas on totaalisen väärässä, on Fogelholm. Hän antaa lausuntoja mediassa karppaamisesta, mutta on kuitenkin totaalisen tietämätön mistä edes puhuu tai mitä karppaaminen edes tarkoittaa. Tilanne on suunnilleen sama, kuin minä ryhtyisin nyky tietämykselläni laukomaan ehdottomia totuuksia vaikkapa jalkapallojoukkueen valmentamisesta. Olen kuitenkin kerran katsonut melkein koko ottelun televisiosta joten asiantuntemukseni täytyy olla aukoton. En tosin muista enää ketkä pelasivat vastakkain tai miten ottelu päättyi mutta mitäs se taas liittyy siihen että voi antaa asiantuntija lausuntoja. Eikö diabeetikkojen ravitsemus suosituksetkin ole osoittaneet että lausuntoja voi antaa tietämättä asiasta hevon vittua.

Sitä en ole vieläkään ymmrätänyt, miksi se on niin vastenmielistä hyväksyä kun joku löytää itselleen toimivan ratkaisun joka nyt ei ihan virallisten suositusten mukaan mene mutta virallisen tahon tekemillä terveystarkastuksilla ja verikokeilla osoittautuu parhaaksi vaihtoehdoksi yksilön kohdalla. Onko tosiaankin niin että kaikki ratkaisut, jopa yksilölliset, jotka eivät kilahtele näiden nutriletti mannekiinien kassaan, on tuomittava apinan raivolla alimpaan helvettiin.

Fogelin mielestä karppileivät on pelkkää paskaa. No vittu ole syömättä niitä. Joku muu voi niistä tykätä ja siihen on jokaisella oikeus. Minun mielestäni täysjyväleivät tuottavat suolestani kohtuuttomasti pelkkää paskaa ja aiheuttavat vyötärön seudulle turvotusta ja tuskaa, joten olen syömättä niitä. Eipä silti itse en välitä karppileivästäkään mutten silti tuomitse ketään joka syö täysjyväleipää tai karppileipää. Jos leivästä tykkää eikä siitä ongelmia aiheudu niin syököön.

Miksi lihoo

Aika monelle tuttu juttu tuo lihominen. Syitä on monia, seurauksia vieläkin enemmän. Mutta miksi lihominen on niin helppoa. Jokainen ajattelee, että vain tupakoitsija myrkyttää itseään tietoisesti. Väittäisin kuitenkin että henkilö joka on heikkona tai todella riippuvainen makeasta, myrkyttää itseään ja kampittaa terveyttään vähintäänkin yhtä tehokkaasti, ellei jopa varmemmin kuin tupakoiva. Aihe kirjoitukseen syntyi eilen saamastani kommentista, jonka mukaan karppaajat pakenevat vastuuta omasta lihomisestaan. No, on siihen lihomiseen vähän muitakin syitä. Minun mielestäni karppaajat ovat juuri niitä jotka ovat päättäneet tehdä asialle jotain eikä vain tyytyä makaamaan ja keksimään tekosyitä ja verukkeita.

Mässäily ja mielialat.

Epäilemättä vahvin lihomiseen vaikuttava tekijä on liiallinen mässäily ja herkuttelu. Tunnesyöminen jossa syönnistä saadaan hetkellinen hyvänolon tunne on aika monelle lihavalle tuttu. Sitä tehdään siitäkin huolimatta että sen tiedetään vain pahentavan tilannetta. Vaikeimmat tapaukset on jo riippuvuuteen verrattavia, se hyvänolon tunne on saatava tai polla meinaa seota. Liikaa syöminen ja omaan kuoreen masentuneena käpertyminen johtaa sitten siihen ettei liikuta tarpeeksi. Eri asia on sitten vakavasta masennuksesta kärsivät ja tietoisesti tunnesyöpöttelyyn sortuvat. Pitäisikö olla tekijä joka poistaisi syönnistä saatavan mielihyvän?

Kasvatus ja kotiolot

Varmasti lapsena opituilla tavoilla ja tottumuksilla on myös vaikutuksensa asiaan. Lautanen tyhjäksi vaikka pakki on jo turvoksissa, on monelle pikkuipanalle tuttu loru. Kyllähän se kylläisyyden säätely  lapasesta lähtee kun alle kouluiässä jo pakotetaan syömään enemmän kuin tarpeeksi ja vatsalaukkuhan venyy kun venytetään. Ensi kerralla jo tarvitaan vähän enemmän että on kylläinen. En väitä että vanhemman rooli olisi helppo kun niitäkin on jotka eivät syö tarpeeksi jos ei pidetä silmällä. Harvemmin olen kuullut että joku alle kouluikäinen olisi itsensä näännyttänyt nälkään.

Ruuansulatus ja hormoonit

Yksilölliset erot on valtavia. Ruoansulatuskanavassa, rasvakudoksessa, elimissä ja rauhasissa tuotetaan hormoneja, kuten insuliinia,  joiden tehtävä on hämmentää soppaa entisestään. Mikäli kärsit insuliiniresitenssistä, elimistö tuottaa insuliinia enemmän saavuttaakseen tavoitteensa. Vaikka insuliinia ei kuulemma saisi kutsua lihomishormooniksi, sitä se kuitenkin on ja sen lisääntynyt tuotto pienimmilläänkin lisää lihomista entisestään ja vakavimmillaan estää laihtumisen hyvin tehokkaasti.

Geenit

Geenit tahdittavat sekä ruokahalua ja energiankulutusta että rasvan varastoitumista ja jakautumista. Jo 1940-luvulta asti on tiedetty, että monet aivojen osat vaikuttavat syömiseen. Sittemmin osoite on tarkentunut hypotalamukseen, jossa on runsaasti ravinnonottoa valvovia hermoratoja ja liitoksia. Noin 20:stä tunnetusta peptidistä osa lisää ruokahalua, toiset tuottavat kylläisyyden tunteen.

Leptiin on keskeinen peluri ruokahalujen ja kilojen säätelyssä. Rasvasolujen tuottama kylläisyyshormoni hakeutuu keskushermostoon ja pitää syöpöttelyn kurissa. Ihmisen vyötärön turpoaminen johtuu harvoin leptiinivajeesta. Valtaosalla pullukoista on moninkertaisesti hormonia veressään. Leptiinin vaikutusmekanismit ovat kirkastuneet vasta äskettäin. Elmqvistin työryhmä on paikantanut hypotalamuksesta leptiinille herkkiä soluryppäitä, jotka osallistuvat ruokahalun säätelyyn. Hormoni tarvitsee kylläisyyden synnyttämiseen monia välittäjäaineita, joiden tasapaino on äärimmäisen herkkä häiriöille.

Jos Leptiiniä on tarpeeksi, missä sitten on vika? Syynä lienee leptiiniresistenssi: hypotalamus ei jostain syystä reagoi hormoniin riittävästi. Ongelma saattaa piillä perimässä, mutta myös psykologiset ja sosiaaliset tekijät voivat nollata leptiinin vaikutukset, koska syöminen on usein sosiaalinen tapahtuma ja mielihyvän lähde. Hypotalamuksen hermosoluissa on runsaasti melanokortiini 4 -reseptoria, jota koodittavan geenin virhe lihottaa ihmistä. Mahakkuuteen altistavaa mutaatiotia kantaa 3-5 prosenttia eurooppalaisista. Rasvasolujen ja aivojen vuoropuhelulla on rooli painonsäätelyssä, Ylipainon taustalla ei ole välttämättä yksi ja sama häiriö, vaan säätely voi yskiä ketjun useissa kohdissa.

Lihavuuden lääkehoito

Uusi ymmärrys lihavuuden neurobiologiasta ja genetiikasta luo toiveita lääkehoidoista, joista on huutava pula. Sadan viime vuoden aikana valtaosa valmisteista on joko osoittautunut tehottomiksi tai myrkyllisiksi. parempaa on kuitenkin luvassa. Useat valmisteet joiden kehityksessä on huomioitu geneettisten vaikutusten merkitys, on tulossa. Lihavuutta saatetaan pian hoitaa samalla lailla kuin verenpainetta. Pillereitä syödään vuosikausia, jotta kilot pysyisivät kurissa.

Vyötärö turpoaa todennäköisesti monen perintötekijän juonittelun seurauksena. Muutamilla syy on voimakkaasti geneettinen, useimmilla mässäilyn ja sohvalla lojumisen merkitys on ratkaiseva. Tosiasia on kuitenkin se että mikään lääke ei korjaa lihavuuden syitä. Jos elintapoja ja ruokavaliota ei korjata, paino palaa lääkityksen loputtua. Tässäkin uhkaa käydä vielä niin että hoidetaan oireita eli lihavuutta, eikä syitä jotka lihavuuden aiheuttavat. Diabeteksen, verenpaineen ja kolesterolin osalla tämä on jo arkipäivää.

Toivoisin että sairaalloiseen lihavuuteen löytyisi täsmälääke. Enkä tarkoita lääkkeellä mitään sellaista jonka ansiosta voi jatkaa loputonta mässäilyä lihomatta lopun elämäänsä, vaan sellaista että lähes liikuntakyvyttömäksi lihonneella olisi edes jonkunlaiset edellytykset laihtua sen verran että liikkuminenkin olisi mahdollista. Yksi parhaista motivaatioista elintapojen muutokseen on tunne onnistumisesta. Monen lihavan kohdalla se tunne on tehokkaasti tapettu jatkuvilla epäonnistumisilla ja pettymyksillä. Asiaa eivät ole yhtään auttaneet suvituulen nussimat vinkuheinät, jotka onnellisena läpipaskona jaksavat muistuttaa että se on VAIN itsestä kiinni. Ei se vittu välttämättä ole vain itsestä kiinni. Koetappa se selittää itsetietoiselle pulkannarulle joka ei ole elämässään joutunut grammaakaan laihduttamaan mutta on helvetin pätevä mielestään jakamaan laihdutusneuvoja.

Sinkki

Nykyisin nuo ämpärit ovat lähinnä muovisia mutta ainakin vanhemmat lukijat muistavat vielä sinkkiämpärit. Jos kylän urheilutapahtumassa virtsanäytteen antajalla sinkkiämpäristä putosi pohja, oli dobing näyttö aika vahva.

Ihmisen elimistössä on 2–4 grammaa sinkkiä eli yhtä paljon kuin rautaa. Magnesium, kalsium, fosfori, kupari, nikkeli, rauta ja seleeni toimivat sinkin vastavaikuttajina. Aikuisen sinkin päivittäinen tarve on 15 mg. Raskauden aikana suositellaan 3 mg:n ja imettämisen aikana 10 mg:n lisäsaantia/vrk. Raskas fyysinen työ ja kova harjoittelu (huippu-urheilu) vaativat myös lisäsinkkiä. Elimistössä sinkki on sitoutunut entsyymeihin (vaikuttaen noin 200 entsyymin toimintaan), joita tarvitaan useissa aineenvaihduntareaktioissa. Sinkki vaikuttaa myös kasvuun ja kehitykseen, minkä vuoksi sinkin puute kasvuikäisillä lapsilla ja nuorilla aiheuttaa kasvun hidastumista. Hyviä sinkin lähteitä ovat mm. maksa, liha, kananmuna ja pähkinät.

Vain 15-40% ravinnon sinkistä imeytyy elimistöön. Eläinperäinen sinkki imeytyy paremmin kuin kasviperäinen. Kasvien sisältämä fytaatti estää sinkin imeytymistä. Myös kovin kuitupitoinen ruokavalio (joka muutoin on terveellinen) vähentää ravinnon sinkin imeytymistä. Sinkin vajaus lisää riskiä sairastua sydäninfarktiin sekä aivohalvaukseen, sillä sinkki on verisuonille elintärkeä antioksidantti. Puutosoireita on pitkä lista, sen verran on sinkki monessa mukana: Kasvuhäiriöt, Lukihäiriöt, Hiusten lähtö, Hauraat kynnet, Akne, huono iho, "Karttakieli", Uusiutuva haavainen suutulehdus, Allergiat, Infektioherkkyys, Krooniset Hengitystiesairaudet, Haju- ja makuaistin heikkeneminen, Heikentynyt sokerinsieto, Impotenssi.

Riskiryhmiä joiden erityisesti tulisi ottaa sinkin saanti huomioon ovat: Diabeetikot, odottavat ja imettävät naiset, unihäiriöiset ja keliakiapotilaat. Eikä se muillekkaan huonoa tee, olla asiasta hajulla, sillä sinkin on todettu lyhentävän myös flunssaoireiden kestoa. Sinkki edistää myös testosteronin tuotantoa. Erityisen tärkeää se on yli 40-vuotiaille miehille. Miehen vapaa testosteroni alenee nopeasti mikäli tällä on piilevää sinkin puutetta. Eräässä tutkimuksessa 20-80-vuotiaista miehistä 28 % kärsi alentuneesta testosteronista, joka johtui piilevästä sinkin puutteesta. Alentunut testosteronitaso saattaa laukaista masennuksen tai aiheuttaa impotenssia - ja sitähän me emme halua. Tiesittekö muuten että tiheään tapahtuvat siemensyöksyt voivat alentaa miesten sinkkitasoja: yhdessä siemensyöksyssä voidaan menettää jopa 3-5 mg sinkkiä.

Sinkkilisää voi käyttää myös flunssalääkkeenä ja sinkin myönteisestä vaikutuksesta flunssan ehkäisyyn on olemassa paljon tutkimuksia, mutta sinkkikuuri auttaa vain, jos se aloitetaan 24 tunnin kuluessa flunssaoireiden alkamisesta. Lääketieteen Cochrane-katsauksessa aikuisen tulisi nauttia sinkkiä 80 mikrogrammaa vuorokaudessa, jotta flunssapöpöt säikähtäisivät. Määrä on suuri annos siihen verrattuna, että THL suosittelee korkeintaan 25 mikrogramman sinkin syöntiä vuorokaudessa. Pikakuurina tuo 80 mikroa on tuskin haitallinen joten sopiva määrä lienee noiden kahden kerrotun luvun välimaastossa. Monessa lähteessä mainitaan pitkäaikaiseen käyttöön sopivaksi määräksi noin 30 mikrogrammaa vuorokaudessa. Sitä pitäisin varsin luotettavana, onhan THL:n suositukset olleet luvalla sanoen ylivarovaisia aikaisemminkin, paitsi possunuha piikkiä jaettaessa.

Chilipullat

Kuten tuossa jo aikaisemmin mainitsin, ehdoton suosikkini on chilipullat, salaatin ja kermapippurikastikkeen kera. Useampi on kysellyt valmistusohjetta, joten tässä sitä antia nyt sitten on:

Salaattitarpeet. Tästä se lähtee.

Salaattia syntyi sen verran että siitä syö useampana päivän tai useampi henkilö.

Kermapippurikastikkeen vaativat tarpeet.

Kerma pannuun, keitellään ja hämmennellään rauhassa kunnes on sopivan paksua. Pippuria mausteeksi.

Chilipullatarpeet. 1,2kg jauhelihaa, 4 munaa, Chiliä ja mausteita mieltymysten mukaan. Tarpeet hienoksi ja sekaisin.

On niin suuret kädet, ettei siitä tullut kuin 10 chilipullaa. Paistetaan 150 asteessa noin 40 minuuttia.

Lopuksi valmis kattaus... chilipullat salaatin ja kermapippurikastikkeen kera.

Sanoisin että tällä kertaa ateriassa oli mitä mainioin takapotku. Pitkään syönnin jälkeen tuntui chilin viehkeä aromi suussa ;) Ja varmuuden vuoksi vielä, kun tuota pienempää chiliä pilkotte niin ei kannata hieroa silmiä... ja jos on käsissä haavoja tms. niin sen sitten huomaa kun sitä pullataikinaa käsin sekoittelee :)

Arvailutiede

Aikaisemmin en tähän asiaan juurikaan kiinnittänyt sen suurempaa huomiota, mutta nyt karppaamisen myötä on tiede ja tutkimukset kiinnostaneet senkin edestä. Vielä -80 luvulla tällaisiin asioihin tavallisen sukankuluttajan oli hankala tutustua, mutta netin myötä on saatavilla tietoa ja tieteilyä maan ja taivaan väliltä ihan- ja vähän joka asiasta ja varsinkin asian vierestä. Opiskeluaikana meille tyhmillä tiedonjanoisille tehtiin varsin selväksi että asiat ovat totta, jos ne voi aukottomasti todeksi todistaa. Samaten asiat ovat tarua, satua ja haaveita jos niiden perusteena ei ole mitään näyttöä. Siihen aikaan maailma oli varsin yksinkertainen, asiat joko olivat tai eivät.

Nykyaikana tieteen tilalla on arvailutiedettä, arveluja, mielipiteitä ja silkkaa paskapuhettakin paljon joukossa. Tutkimus toisensa jälkeen todistetaan että asiat saattavat olla näin tai asiat voivat olla noin. En kyllä ymmärrä kenen etua palvelee tällaisten tutkimusten julkaiseminen jonka lopputulos ei todellisuudessa kerro paskan vertaa tutkitusta asiasta. Ilmeisen selvää on vain se että jo tutkimuksen alussa oli lienee olemassa jonkinlainen arvelu siitä että asiat voivat olla jollakin tavalla. Jos tutkimuksen jälkeen tulos on se että asiat edelleen voivat olla samalla tavalla, on tuo koko tutkimukseen tuhlattu raha ja vaiva heitetty kankkulan kaivoon.

Minähän en mikään tiedemies ole, ja pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä että se on pelkästään hyvä asia. Mutta maallikkona minusta tuntuu tädella tyhmältä se, että rahaa haaskataan jatkuvasti tutkimuksiin joista ei saada irti muuta kuin voivottelua. Voi olla niin tai voi olla näin. Hölmöläisen hommaa.

Kaavahan on yksinkertainen. Vaikuttaako asia A asiaan B. Se joko vaikuttaa tai ei vaikuta. Mutta lopputulos on taas kerran että asia A saattaa vaikuttaa asiaan B - melkeinpä tutkimuksesta riippumatta. Eikö kuitenkin olisi syytä tutkia ensin että vaikuttaako asia A asiaan B. Jos ei vaikuta, on homma selvä. Jos taas vaikuttaa satunnaisesti, pitää myös tutkia millaisessa tilanteessa/olosuhteissa asia A vaikuttaa asiaan B -  ja sitten vasta laukoa niitä lopputuloksia eikä oikaista yksinkertaisesti sanomalla että kai se sillaikin VOI olla.

Eipä silti, ainakin journalismi on seurannut tiiviisti tieteen perässä siirtyen faktoista paskan levitykseen ilman peltoa, höystettynä arvailuilla, olettamuksilla ja toimittajien mielipiteillä - joita toki kaikkia tyhmälle rahvaalle tarjotaan selvänä totuutena ja näin pientä ihmistä viedään kuin sikaa teuraalle. Katoava luonnonvara ovat tiede ja tutkiva journalismi...