Omia kokemuksia III

Positiivisiin kokemuksiin ilmanmuuta sijoittui tuo uuden diabetesyhdistyksen perustamiskokous. Uskallan jopa veikata että suuressa mittakaavassa siitä kehkeytyy vielä jonkin sortin läpimurto ja vhh saa tulevaisuudessa samansuuntaisen virallisen hyväksynnän kuin on muissa pohjoismaissa ollut havaittavissa. En oikein jaksa uskoa että loputtomiin voidaan olankohautuksella ja epämääräisillä jossitteluilla sivuuttaa lisääntyvät positiiviset kokemukset ja se määrä tutkimustietoa joka löytyy asian tiimoilta. Sitä on näköjään huomattavasti enemmän kuin olen itse löytänyt ja edes uskaltanut toivoa. Kiitos blogin lukijoille.

Uskoisin että uuden yhdistyksen tiimoilta tulee uusia tuttavia ja ystäviä enemmänkin. Samanhenkisten ja samalla tavoin ajattelevien on helppo löytää jutun juurta ja yhteiset sävelet. Positiivista sekin. Ystäviä ei taida koskaan olla liikaa.

Karppausta tukevaksi katson myös kokemukseni viime sunnuntailta. Isoäitini joka saavutti kunnioitettavan 80 vuoden iän, juhlisti tapahtumaa Kotkan Mussalossa lasten, lastenlasten ja ystävien läsnäollessa. Ja tottakai tarjoilukin oli sen mukainen. Voileipää, voileipäkakkua, keksiä, pullaa, piirakkaa ja kaiken maailman nannaa oli laidasta laitaan.

Minäkin ajattelin että monta kuukautta täysin repsahtelematta karpanneena voin varmaankin kakunpalan tai voileivän hyvillä mielin tällaisessa tilaisuudessa nauttia, ja nautin myös. Maussakaan ei ollut moitteen sijaa vaikka kovasti maistui makealta. Ehkä vähän liikaakin mutta se ei tällaisessa tarjoilussa liene huono seikka.

Mielenkiinnolla panin kuitenkin merkille sen seikan että lohileipä, voileipäkakun pala, suklaakakun pala ja täyteleivos olivat määrältään sellaiset että olen tottunut tuosta määrästä tulemaan varsin kylläiseksi ja pitkäksi aikaa. Mutta kun ei. Edelleen oli sellainen tunne että eihän tässä ole vielä edes aloitettu syömistä, lisää tavaraa pakkiin ja vähän äkkiä. Tässä kohtaa kyllä totesin että mulle riitti. Pakko oli todeta että minun ainakin on turha kuvitella koskaan palaavani entiseen jos mielin terveenä pysyä. Tuskin toinen kierros samanlaisella annostelulla olisi vielä riittänyt.

Kotimatkalla alkoi tuntua siltä että tässähän on ihan oikeasti nälkä ja alkaa tuntumaan huonolta jos ei saada jotakin kunnon evästä koneeseen. Lähin pikkukauppa ja pari kourallista pähkinöitä riitti muuttamaan tilanteen. Oiva ensiapu karppaajan matkanälkään.

Ymmärrän nyt entistä paremmin miksi hiilihydraattipitoinen ruokavalio houkuttaa syömään ihan liikaa. Se on suussa makeaa eikä mikään tunnu riittävän.